maanantai 20. tammikuuta 2014

Mä oon Back

KÄÄK. Taukoa on ollu varmaan kohta 1 VUOSI! Hah. silti en oo poistanut tätä. Täällä ei varmasti käy enää ketään, mutta  silti tuli olo että nyt mä sen teen. Nyt mä yritän kirjottaa. Mulla on ollu niin monena päivänä olo että nyt on paljon asiaa, mutta oon ollu niin väsynyt mukamas (laiska mä vaan oon) että se on jäänyt. 
Mutta suurin syy on se että mulla oli niin iso ongelma sen kanssa mitä haluan tänne laittaa. Samalla kun lopetin tän kirjottamisen, lopetin oikeestaan kaikkien blogien lukemisen. Paria harvaa kävin kattomassa kerran viikossa. Mikä on kummallista koska ennen mulla meni tunteja, monia monia tunteja eri blogien pläräämiseen. Tuli vaan sellanen olo että kaikki blogit rupes olemaan samoja asioita täynnä, samoja vaatteita, laukkuja, meikkejä, shamppoita, kenkiä, sormuksia you name it...Pari aussie shamppoota kävin kyllä ostamassa niiden ansiosta! Halusin enemmän kunnon asiaa. Ja tajusin että mistä mä ite kirjotin, en mistään. En mistään tärkeästä, mun mielestä blogin pitää olla täynnä hyviä kuvia tai hyvää tekstiä. Ja tässä blogissa ei ollu kumpaakaan tarpeeksi. Ja hauskaahan tässä on se että alotin tän blogin alunperin vaan siksi että saisin laitettua tänne lauluvideoita...onko näkynyt? ei ole. :D Eikä varmasti tule näkymäänkään, koska oon niin saamaton. Sen jälkeen aattelin kirjotella vaan päivän tapahtumista ja ajatuksista. Mutta sitten kun tajuaa että täällä käy oikeasti ihmisiä, ei niitä kaikkia ajatuksia viittikkään kirjottaa. Sitten tästä tuli vaan blogi joka oli täynnä puhelimella otettuja kuvia ja ihan turhaa tekstiä. Jotkut silti luki tätä? Ihanat, mutta mä en ite ollu tyytyväinen. 
Ja nyt mä niin kovasti haluaisin jatkaa tätä, mutta edelleenkin mietin kuinka paljon sitä haluaa itsestään antaa. Ja kertoa. Mutta ehkä mä vielä kokeilen. Mulla on niin paljon ajatuksia, haaveita ja mielipiteitä omassa pienessä päässäni että tekis välillä ihan hyvää saada ne pois sieltä. Vaikka sitten tänne.

Mutta oon mä tässä vuodessa saanu jotain aikaan. Nimittäin oon värjänny mun hiukset ainakin 20 kertaa. Jonkinlainen itsensä ettimis prosessi ollu selvästikkin päällä. Nyt musta tuntuu vihdoin että vuonna 2014 mä tiedän kuka mä oon, tai millanen ihminen mä pyrin olemaan. Ja kyllä tää hiustenvärjäämis prosessi on ollu tärkeä osa sitä. heh heh.





 Mutta siis oikeesti tän vuoden aikana samaanaikaan ku lopetin tän some päiväkirjan kirjottamisen ni kaikki vähän rupes tökkimään. Mulle tuli joku hetkellinen vihaan maailmaa ja itteäni ja kaikkea. Ja mietin miks oon syntyny tälläseen aikaan missä kaikki on feikkiä ja tuntuu että kaikki pyörii vaan ulkonäön ympärillä. Inhoan sitä mutta oon itse aivan samanlainen, tukka ei oo omaa, tekoripset on ja pysyy kolmatta vuotta päässä. Ja ajatusmaailma että kun näyttää ihoa ja tissiä niin on kaunis. Ei helvetti. Musta tuntuu että nykyään ihmiset näyttää itsestään niin paljon ettei arvailun varaan jää muuta kun häpyhuulten koko (anteeksi suoranaisuuteni) mutta oikeesti, välillä tuntu että tää maailma on vaan ihan mätä paikka, ja mitään aitoa ei enään oo. Ja samalla kun mietin noita asioita, silti mietin samalla että teen samaa ja mietin aina että miten voisin näyttää paremmalta ja yhtä kauniilta kun kaikki tytöt telkkarissa ja internetissä. Vaikka tiesin että se ei oo todellista ja kuvia muokataan, mutta silti joku pieni osa musta pyrki myös siihen. 





Oon aina ollu tosi epävarma ittestäni, tai ainakin teini ajoista asti. Kun rupes kiinnittämään huomiota muihin tyttöihin, en vieläkään tiedä miksi ja voi että oon tuhlannu aikaa siihen että oon inhonnu itteäni ja tehny ittelleni pahaa oloa. En ikinä tuntenu olevani yhtä kaunis ku muut, olin aina vähän outo mun vaatevalinnoilla ja hiuksilla. Sitten myös yllätyksenä teininä tuli tietenkin, muodot, hälp! Mulla oli tosi iso hanuri ja tissit. Mutta siinä 14 vuotiaana sitä ei todellakaan osaa arvostaa, eikä osannu muutkaan sen ikäset. Joten olin sotanorsu sun muuta mitä sen ikäset keksii. En ollu lihava millään lailla mutta olin muodokas aina ikäsekseni, mutta mun päässä musta tuli lihava. Ja kun kerran olin päässäni lihava niin rupesin laittamaan vettä myllyyn. Jossain vaiheessa havahduin siihen että ahmin, jatkuvasti, kaikkea. Pahaan oloon oli kiva syödä. Aluksi söin kaikkea liikaa, ihan normaalista koti ruoasta asti. Ja sitten jätin oikeestaan ruoan syömisen ja keskityin vaan herkkuihin. Istuin mun huoneessa ja lappasin niin paljon tavaraa sisään ku mahtu, ja vähän ylikin. Ja ilta loppu aina siihen että puristelin mun "läskejä" ja inhosin itteäni. Siitä tuli jotenkin huomaamatta tapa, mikä paheni kokoajan. Sitten yhtenä iltana tälläsen herkuttelu hetken jälkeen mä rupesin vaan kuvottamaan itteäni. En voinut mennä vessaan oksentamaan ettei kukaan huomaisi, joten oksensin mun tyynyn sisälle. Jep. Sen jälkeen olin niin shokissa että jäin vaan tärisemään lattialle. Mutta kun tuli seuraava aamu ja olin oksentanu koko edellisen illan niin mun vatsahan oli litteä kun mikä. Tajusin että voin herkutella vaikka kuinka ja kun menee yli niin oksentamaan vaan, ja oon taas hoikka. Siitä lähti mun tosi vaikea suhde syömiseen ja itteeni. Välillä oli ahmimis kausia ja välillä vaan näännytin itteäni. Ja välillä oli pidempiä kausia ku mun olo oli ihan hyvä. Se miten onnellinen olin sääteli myös mun syömistä. Sain mun syömisen "normaaliksi" pitkäksikin aikaa, kunnes kaikki mun elämässä meni ympäri ja olin aivan hukassa. 
Siitä on nyt 2 ja puoli vuotta suurin piirtein. Sillon mä saavutin mun pohjan, olin koditon, työtön, veloissa ja muutenkin ihan rikki. Sillon mun syöminen loppu oikeestaan kokonaan, se oli ainut asia mitä sillon pystyin säätelemään itse kun mikään muu ei menny niinkun halusin. Painoin 46 kiloa, olin kalpea, luinen ja surullinen näky.
Siinä meni jonkunaikaa että sain otettua itteäni niskasta kiinni ja rupesin hoitamaan itteäni kuntoon. Ilman mun ystäviä en ois siihen pystyny. Ja jos mun elämään ei ois tullu tota miestä kuka on mun monivammaisuutta kattonu, en tiiä yhtään missä olisin nyt. Se on ollu mun tukena mun hirveimpinä päivinä ja ymmärtäny mua, mutta myös laittanu mun pään ja ajatukset kasaan. Se sanoo rakastavansa mua just tälläsenä ku oon, ja vielä enemmän ilman mun leikki tukkaa ja ripsiä. Ensimmäinen ihminen kuka on saanu mulle ikinä sellasen olon että oon kaunis.
Ja nyt 2 ja puol vuotta myöhemmin, mun pää on kasassa. Mulla on työ, ihana koti, parisuhde joka on enemmän ku oisin voinu ikinä toivoa. Oon opetellu arvostamaan itteäni ja oon sinut mun outojen syömistapojen kanssa, karkkia rakastan siis edelleen mutta ruoka on pysynyt sisällä jo yli vuoden!!! Ja näin mä haluan asiat säilyttää. Tää ei oo ollu helppoa ja mun kroppa on kärsiny paljon, mitä en myöskään osannu kuvitellakkaan. Hampaat halkeilee ja on heikossa kunnossa, vaikka oon pitäny niistä muuten aina tosi hyvää huolta. Ruokatorven läppä ei oikein toimi joten mun pitää olla tosi varovainen etten syö itteeni ihan ähkyyn koska en pysty enää tietyn pisteen jälkeen pitämään ruokaa mun sisällä. Mutta saakeli mä oon tehny sen! 
Tän tarinan mä halusin teille kertoa että tiedätte mistä mä tuun ja kuka mä oon ollu ja mihin mä pyrin nyt. Ja että sieltä kuopasta pääsee ylös! Tohon kyseiseen asiaan palaan varmasti ja voin vaikka laittaa päheitä kuvia mun paino jojottelun varrelta ja paljon enemmän asiaa aiheesta, se on yks isoimmista asioista mikä on muokannut musta tän ihmisen kuka oon nyt.





  Ja nyt vihoin voin oikeesti sanoa että mä pidän ittestäni, tottakai tulee huonoja päiviä kenellä ei tulisi. Mutta hyväksyn itteni tälläsenä ja haluan arvostaa ja pitää huolta ittestäni. Ja oon tajunnu että tällänen mä oon, vähän outo väillä mun ison ja takkusen tukan kanssa. Mut siitä mä pidän. Oon niin ilonen että oon päässy tähän pisteeseen.  Pitää kolmea eri tekoturkis asiaa päälläni ja viittä erilaista leopardi juttua ja niittejä ja kaikkea mitä ikinä haluan. Ja tuo ruskea tukka oli viimeisin etappi tässä itsetutkiskelussa, halusin olla siistin näkönen ja jotenkin aikuismaisempi?! Tai jotain...tyttömäisempi? Hah, paskat. Nyt tukka on lila ja ajatukset on yksisarviset ja pandat. Haluun keskittää mun energian hyviin asioihin, mun itseni kehittämiseen, mun niin rakkaisiin ystäviin, perheeseen ja avomieheen ja tulevaisuuteen.

ONNEKSI OLKOON JOS LUIT KOKO TEKSTIN!
 
Tän ylipitkän tekstin tarkotus on nyt näyttää mihin suuntaan mä haluun tätä mun päiväkirjaani viedä, aitouteen ja ajatuksiin. Mä niin toivon että ihmiset pystyy kirjottamaan ja kommentoimaan tänne kaikkia ajatuksia ja kysymään mitä vaan! Ja sen voi alottaa heti! Aijon siis kirjottaa tänne kaikkea maan ja taivaan väliltä ja ottaa sen riskin. Nyt hyvää yötä, ja moi jos täällä käy vielä ketään vanhoja lukijoita. <3 kissanpennun kuvia kaikille.
 














10 kommenttia:

  1. Joskin surullista, myös kaunista luettavaa. Onneksi olet "parantunut" ♥ Toi tukka on ihan himosiisti myös! Jään odottelemaan tulevia postauksia. Terveisin yksi "vanha" lukijasi :)

    VastaaPoista
  2. Sä oot yks kauneimmista (kaikista asioista maailmassa) mitä oon nähny♥

    VastaaPoista
  3. Oot niin kaunis, ja rakastan sun hiuksia !:)

    http://just-fucking-go-for-it-karo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Löysin tän blogin sattumalta, ja kyllä, luin koko tekstin :) Oot kaunis ihminen, ulkoisesti ja selkeesti myös sisäsesti! Ja ei blogin tarvii olla täynnä shoppailujuttuja ja hiusniksejä, ite tykkään blogeista, missä on oikeesti sitä kirjottajan omaa juttua, ihan vaan höpötystä miten oma päivä on sujunut jne, kunhan osaa muotoilla tekstin kivasti luettavaksi, kuten esimerkiksi sinä :) Tässäpä yksi lukija lisää, toivottavasti jatkat nyt bloggaamista!

    VastaaPoista
  5. Oon ihan samaa mieltä! :) Ihanaa että jaksoit lukea loppuun asti,kiitos ihana kuulla ja kyllä koitan jatkaa kunnolla! :)

    VastaaPoista
  6. Woooho tätä on odotettu et kirjotat taas ! Mahtava teksti ja kiva että kaikki on jo valoisampaa ! :)

    VastaaPoista
  7. WUUU! Ihanaa että joku on kaipaillut ja kiitos kaikki on tosi valoisaa nyt :)

    VastaaPoista
  8. Oot ihana höpsö! Varmasti helpottaa ku kirjoittaa tälläsiä asioita:) tsemppii -nänci

    VastaaPoista